keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Pienten varpaiden lämmikkeeksi!

Joulun aikaan valmistui pienen pienet töppöset. Ne saa ristiäislahjaksi muutaman kuukauden ikäinen poikavauva Suomessa. Malli on Dropsin nettisivuilta ja lanka on italialainen Titanwoolin Kristal¨, puikot 3 mm.


Olivatpahan hankalat kuvattavat. Oisivat tarvinneet ne pienet jalat sisälleen talouspaperimyttyjen sijaan, jotka nekin näköjään eivät osuneet ihan saman kokoiset. Tossut lähtevät huomenna kirjelähetyksenä Suomeen.

Mukavia välipäiviä ja vuoden vaihdetta,

Enya

lauantai 22. joulukuuta 2012

Espanjan ensimmäiset!

Espanjan ensimmäinen viikko on lopuillaan. Fuengirolassa lähes kaikki on ennallaan; joitain liikkeitä on hävinnyt ja uusia tullut tilalle. Muuten näyttää aivan samalta kuin pari vuotta sitten täältä viimeksi lähtiessäni.

Kelit ovat kesäiset; aurinkoista ja lämpöä päivisin yli 20 astetta. Kertovat kyllä, että täällä on jo ollut viileämpääkin, ihan noin kesäistähän täällä on harvemmin tähän vuodenaikaan.

Asunto on todella hyvä, kahdessa kerroksessa oleva lofti. Tässä olen tammikuun puoleen väliin ja sitten siirryn saman talon kattohuoneistoon ja siinä olen kesään asti. Tällä hetkellä olen hieman väsynyt tästä jatkuvasta asunnosta ja maasta toiseen siirtymiseen ja jopa mietin, olisiko ensi kesä se ajankohta, kun jään pysyvästi Suomeen. Lähdöt ovat aina niin vaikeita ja kaipaan jo kovasti omaa kotia. Nämä valmiiksi kalustetut, vaihtuvat asunnot eivät tunnu omalta kodilta. Katsotaan sitten ensi kesänä, mitkä ovat tunnelmat.

Italian lankavarastoni oli kuitenkin niin suuri. että joudun postittamaan sen Espanjaan. Tai asia jäi tyttäreni hoidettavaksi ja tiedoksi hänelle, että täällä jo kovasti odotetaan lähetystä. Lupasin tehdä tilaustyönä kissasukat ja tarvittavat langat ovat paketissa.  Laukussa olevista langoista syntyi uuteen asuntoon patalaput. Malli on Dropsin nettisivuilta ja lankana Gjestalin Maija, puikot 3 mm.



Nämä ovatkin tarpeeseen, sillä ei täältä keittiöstä patalappuja löytynyt.


Hyvää ja Rauhallista Joulun aikaa!

Enya


torstai 13. joulukuuta 2012

Kissoja, koiria ja hyvästit Italialle!

Viimeiset valmistuneet Ainot ja Miinat. Nämä sukat menevät lahjoiksi italialaisille kissa- ja koiraihmisille.  Toivottavasti ymmärtävät jotain villasukkien päälle.


Kaikki on neulottu 3 mm puikoilla Gjestalin Maijasta ja ovat kokoa 38-39.

Lopun joulunalus- ja joulun ajan keskityn neulomaan jotain pientä kivaa itselle ja uuteen kotiin Fuengirolassa. En kyllä harmikseni pääse heti siihen asuntoon minkä valitsin, mutta välittäjä järjesti minulle kyllä hyvän sijaisasunnon kuukaudeksi. On vielä samassa talossakin, kuin valitsemani asunto. Mukava on mennä pitkästä aikaa Espanjaan, vaikka haikea on lähteä täältäkin. Minä olen siinä mielessä huono matkaaja, että lähdöt ovat aina niin vaikeita.

Mukavaa joulun odotusta,

Enya



lauantai 8. joulukuuta 2012

Matka jatkuu - laukkuun tilaa!

Lennàn maanantaina 17.12. Venetsiasta Barcelonan kautta Malagaan. Palaan siis talven viettoon tuttuun paikkaan, Fuengirolaan.

Matkaan voin ottaa vain sen, mikà matkalaukkuun mahtuu, joten nyt on tehtàvà karsintaa. Jotta saan edes osan langoista mukaan, tarjoan ostettavaksi valmiita sukkia. Ehtivàt vielà tààltà sopivalta joululahjaksi Suomeen.

Tàssà viimeksi neulomiani, joista lòytyy tiedot edellisistà postauksista. Kaikki ovat Dropsin hieman pidempivartisia malleja ja myyn ne 35 e/pari postikuluineen.

1. koko 37/38

 
2. Koko 38/39
 
 
3. Koko 38/39, Myyty!
 
                                   

4. koko 37/38

 
 
Parit Aino -sukat ovat myòs tarjolla 30 e/pari postikuluineen.
 
5. Koko 38/39,  Myyty!
 
 
6. Koko 34-35
 
 
 
Sukat saa ensimmàiseksi ostohalukkuutensa ilmoittanut.
 

                                                                       Enya

tiistai 4. joulukuuta 2012

Sinisià poroja, mustia ruusuja ja noidannuoli!

Viime viikolla neuloin ja virkkasin làhinnà myssy/kaulaliinasettià ystàvàlleni Suomeen, mutta kyllà parit sukatkin valmistui. Nàmàkin mallit ovat vanhoja tuttuja, jo useasti neulottuja Dropsin malleja, mutta  uusin vàrityksin.

Joulun làhestyessà kai sopii poro hyvin kuvioksi sukkaankin. Tàllà kertaa vain toteutin ne sinisenà ja minusta ne ovat ihan hauskat nàinkin. Lankana on Maija ja neuloin sukat 3 mm puikoilla. Kokoon 38/39 lankaa kului 130 gr.


 
Rose with Love -sukat toteutin tàllà kertaa turkoosilla pohjavàrillà ja mustilla ruusuilla. Lanka on nàissàkin Maijaa ja neuloin sukat 2,75 mm puikoilla.  37/38 koon sukkiin kului lankaa 134 gr.



Ystàvàni myssy on virkattu, lipallinen malli Dropsilta. Homma oli hiukan haasteellinen, kun en ole aiemmin tàllaista tehnyt. Itse asiassa sen haasteen toi  pystysuuntaan tehdyt rivit pidennettyjà silmukoita, jotka virkataan tai ommellaan jàlkikàteen. Minà tein ne ommellen, kun virkaten en saanut toivottua tulosta.

Lankana myssyssà on kaksinkertainen Maija, lipassa jopa nelinkertainen ja virkkasen sen kutosen koukulla.  Harmikseni minulla ei ollut luonnonvalkoista Maijaa tarpeeksi sekà myssyyn ettà huiviin, joten joudun neulomaan huivin kaksikertaisesta, luonnonvalkoisesta Fabelista. Tosin vàrit ovat niin làhellà toisiaan, ettà kàyvàt kyllà yhteen.

Huivin ohje on Kauneimmat kàsityòt -lehden numerosta 6/2012 ja neuloin sen 5 mm puikoilla. Neuleessa on myòs pidennettyjà silmukoita pystysuoraan ja se yhdistàà myssyn ja huivin hyvin toisiinsa, vaikka toinen on virkattu ja toinen neulottu. Myssyy kului lankaa 130 gr ja huiviin 150 gr. Neuloja pààsi itse Aino-kissan kanssa malliksi.



Nyt on tullut parin pàivàn paussi neulomiseen, kun inhottava noidannuoli iski vasempaan lapaluuhun. Hieman tuntuu jo hellittàvàn, joten enkòhàn pààse huomenna jatkamaan sukkien neulomista.  Puikoille pààsee tilaustyònà parit Aino-sukat ja yhdet Miinat.

Mukavaa alkanutta joulukuuta,

            Enya




maanantai 26. marraskuuta 2012

Tutut mallit uusin värityksin

Vielä kiitokset kaikille arvontaan osallistuneille. Kiitos myòs mukavista viesteistà ja onnitteluista. Lämpimästi tervetuloa myös uudet lukijani.

Neulontani jatkuu edelleen kirjoneulesukkien parissa. Viime viikolla oli vuorossa jo tuttuja Dropsin malleja, mutta nyt uusilla värityksillä. Tilasin Suomesta uusia lankoja ja niitä on nyt puikoilla. Tällä kertaa asioin Neuleunelmia nettiputiikissa, joka sekin on tuttu jo ennestään ja sain aivan upeaa, ihan täydellistä palvelua. Kaikki, mitä olin vailla, järjestettiin, jos sitä ei ollut omasta varastosta saatavilla. Käykäähän tutustumassa os. www.neuleunelmia.fi.

Tämä Dropsin malli on saanut nimekseen Irish Dream. Pohjavärinä käytin mustaa Fabelia ja kuviovärinä Pro Lanan Meine Wolle, väriä Chamäleon. Neuloin 2,75 mm puikoilla suurimmaan koon silmukkamäärällä ja sain silti kooksi vain nippa nappa 38.


 


Nämä Dropsin sukat neuloin Sadnes Sisusta, musta taas pohjavärinä ja oranssilla kuviot. Oranssi on yksistään todella voimakas väri, mutta musta taittaa sen rinnallaan kauniiksi. Neuloin nämäkin 2,75 mm puikoilla ja kun lanka on hieman vahvempaa kuin Fabel, sain samalla silmukkamäärällä kooksi 38/39.




Nyt jo onkin  puikoilla/koukulla jotain muuta kuin sukkia. Teen tilaustyönä ystävälleni Suomeen myssyn ja kaulaliinan. Myssy on  lipallinen malli Dropsilta ja kaulaliinaan löysin mukavan pintaneulemallin viimeisestä Kauneimmat Käsityöt lehdestä. Valmiista töistä kuvaa seuraavassa postauksessa.

Sää jatkuu Pohjois-Italiassa edelleen pilvisenä. On aivan huikea ero viime vuoteen, silloin aurinko paistoi lähes koko syksyn ja talvenkin, vaikka lämpötilat tietysti laskivat. Tyttären mukaan tämä on sitä normaalia Pohjois-Italian syksyä, viime syksy oli mukava poikkeus. Mutta eiköhän se aurinkokin löydy, viimeistään vuoden vaihteen jälkeen, kun taas palaan Espanjan aurinkorannikolle.

Mukavaa ja toivottavasti valoisampaa viikkoa teille Suomeen,

                                          Enya



sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Voittaja on ...

Binnea Lorealis Eläkeläiselämää Italiassa -blogistani Novitan Neulomossa.

Onnettarena toimi tyttäreni Tanja ja "virallisina valvojina" Aino ja Miina.

Kiitos kaikille osallistujille  ja  lämpimät onnittelut voittajalle!

Enya


maanantai 19. marraskuuta 2012

Lisää Ainoja ja Miinoja + arvonta

Kiitos edelliseen postaukseen kommentoineille. Kissa- ja koira-aiheisista sukista tunnuttiin tykkäävän. Ja niin täälläkin, joten lisää on syntynyt.



Nämä saivat värityksensä vuoksi nimityksen Joulu-Ainot. Lanka on Regian 6-fädig ja puikot 3 mm, koko 38-39.




Siniset Ainot on neulottu myös Regiasta 3 mm puikoilla ja koko 38-39.

Punapohjaiset Ainot edelleen Regian lankaa, mutta neulottu 2,5 mm puikoilla ja koko 34-35.


Valkomustat Miinat myös Regian langasta 2,75 mm puikoilla. Koko 34-35.


Luonnonvalkoinenmustat Miinat on neulottu TeeTee Pallaksesta 3 mm puikoilla, koko 35-36.


11.11. pyörähti elämässäni uusi vuosikymmen, joten otetaan siitä aihe Enyanvillan toiseen arvontaan. Osallistua voit jättämällä puumerkkisi kommenttiosaan, sillä lunastat yhden arvan. Kirjautuneet lukijani ja myös arvonnan aikana rekisteröityneet lukijat saavat toisen arvan. Ja kun linkität arvontatiedon sivuillasi tai facebookissa, tulee vielä yksi lisäarpa. Ilmoita kommentissasi, monellako arvalla olet mukana. Arvontaan voi osallistua myös Novitan Eläkeläiselämää Italiassa -blogissani.


Palkintona on tällä kertaa lasten koon Aino- tai Miina -sukat kokoa 34-35 tai 36-37, voittajan valinnan mukaan.

Arvonta suoritetaan ja voittaja julkaistaan sunnuntai-iltana 25.11. klo 21.00 Suomen aikaa (klo 20.00 Italian aikaa). Onnea tasapuolisesti kaikille osallistujille!

Enya






sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Aino ja Miina -sukat

Kiitokset edellisen postauksen kommentoinneista ja tervetuloa uudet lukijani!

Ostin viime keväänä norjalaisen Jorid Lindvikin Cat socks- ja Socks with Boston terrier -sukkien ohjeet, mutta myös ne jäivät neulomatta Suomessa ollessani. Lapasiahan näillä samoilla kuvioilla neuloin jo viime talvena Italiassa. No nyt on ensimmäiset sukatkin valmiina, tosin hieman ohjeesta muunneltuna ja myös uudelleen nimettyinä. Kissa-aiheiset sukat ovat Aino-sukat ja koira-aiheiset Miina-sukat omien lemmikkiemme mukaisesti.






Ensimmäiset kaksi kuvaa ovat samasta sukkaparista, minkä neuloin Regia 6-fädig langasta 2,75 mm puikoilla, väreinä  luonnonvalkoinen ja musta. Malli noudattaa ohjetta kantapäätä lukuun ottamatta. Sen halusin toteuttaa perinteisellä tavalla. Lankaa tähän pariin kului 92 gr ja koko on 36-37.

Alimmainen kuva on ihan ensimmäisistä neulomistani Aino-sukista. Niissä vielä tulkitsin ohjetta hieman väärin ja varsi jäi nilkkapituiseksi ja jalkaosakin lyhyemmäksi. Näissäkin olen neulonut kantapään perinteisesti, kuitenkin kirjoneuleena. Lankana edelleen Regia 6-fädig, väreinä harmaa ja musta ja myös nämä on neulottu 2,75 mm puikoilla. Lankaa kului 78 gr ja koko on 32-34.



Miina -sukat on neulottu luonnonvalkoisesta ja mustasta TeeTee Pallaksesta 3 mm puikoilla. Myös näissä olen neulonut perinteisen kantapään, sillä en pidä mallin alkuperäisestä pussimaisesta kantapäästä. Lankaa kului 87 gr ja koko 35-36.

Pienikokoisia sukkia syntyi käyttämilläni puikoilla. Alkuperäiset mallit ovat naisten kokoa neulottuna 3 mm puikoilla, mutta en koirasukissa päässyt edes niillä normaaliin 38-39 naisten kokoon. Lankaa siis pitää hieman  vahventaa tai yrittää lisätä ohjeeseen muutama silmukka ja kerros toivottuun lopputulokseen pääsemiseksi, jotta omaan ja tyttären jalkaan saadaan sopivat sukat.

Ohjeet on ostettavissa osoitteesta www.joridweb.com.

Enya





sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Morganan "sukkapuku"

Sukkia tehdessäni olen neulonut sivutyönä lähes koko lokakuun tyttären Morgana -koiralle neuleasua ja nyt se viimein on valmis. Ohje on Novitasta Talvi 2011. Lankana käytin Dropsin Fabelia kaksinkertaisena ja nelosen pyörö- ja sukkapuikkoja. Lankaa kului 260 gr. Malli on upea ja onnistuikin hyvin, mutta sen käytännöllisyydestä en ole ollenkaan varma. Ensinnäkin se ei ole pyöröneuleena  mukavin pukea ja riisua koiralle ja pelkään pahoin, että se ei tule kestämään käytössä. Vahvasta kankaasta olevan takkinsakin kun se on saanut jo usemmasta kohdasta rikki.  Asu on ensimmäinen tekemäni eläinpuku ja se oli mukavan haasteellinen tehdä. Väri olisi ehkä saanut olla hiukan tyttömäisempi, käyttäjä kun on narttukoira.



Seuraava satsi miesten sukkiakin valmistui. Malli on kaikissa tällä kertaa Kalajoki, mikä on yksinkertaisen tyylikäs, mutta kuitenkin vähän erilainen kuin perussukka.



Oikeanpuoleiset ja keskimmäiset on neulottu TeeTee Pallaksesta, yksiväriset 2,75 mm ja raidalliset 2,5 mm puikoilla. Vasemmanpuoleiset ovat Regia 6-fädig -lankaa ja neulottu 3 mm puikoilla. Yksiväriset ovat kokoa 42/43 ja raidalliset 44/45. Regia 6-fädig ja TeeTee Pallas ovat juuri sen verran vahvempia kuin olen toivonutkin Fabelia pitkään neuloneena. Lankaa kuluu enemmän, mutta toteutus on vähän nopeampaa. Menekki yksivärisiin sukkiin 95 ja 110 gr, raidallisiin 120 gr.

Ensimmäiset kirjoneuleetkin ovat jo työn alla. Ne ovat Ainon nimikkosukat, sillä aiheena on kissa. Myös Miina -sukat (koira-aihe, Miina on Morganan lempinimi) pääsevät puikoille tällä viikolla.  Niistä seuraavassa postauksessa.

Mukavaa alkanutta viikkoa,
t. Enya

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Yksinkertaista

Ensimmäiset sukat neulomispaussin jälkeen ovat syntyneet. Heti en uskaltanut ryhtyä neulomaan haasteellisia kirjoneuleita vaan aloitin ihan yksinkertaisilla miesten perussukilla.  Suomessa käydessäni kun minulla ei ollut vietäväksi yhdellekkään miespuoliselle ystävälle tai sukulaiselle sukkia, kun olin niin innoissani neulonut vain ihania naisten kirjoneulemalleja. Nyt siis teen varastoon ensin jokuset sukat miehille, niin seuraavalla vierailukerralla on jotain valmista vietävää.


Lankana käytin Dropsin Fabelia ja neuloin sukat 2,5 mm puikoilla.  Aika tikuttelu näissä oli noin ohuesta langasta, mutta tällaisilla ohuimmilla sukilla on minusta enemmän käyttöä, kun mahtuvat jalkineeseenkin. Kun en kuvioita neulonut tällä kertaa, niin leikin sitten vähän väreillä. Harmaat sukat ovat kokoa 40-41, sinikärkiset sukat kokoa 42-44 ja raitakuosiset kokoa 44-46.

Tilasin Suomesta hieman vahvempia, mutta kuitenkin vielä 2,5 -2,75 mm puikoilla neulottavia uusia lankoja. Totesin viime talvena, että Fabel on niin ohutta, että monet kirjoneulemallit varsinkin lapaset, tulivat niistä hieman liian pieniä aikuiseen käteen. Testauksessa on jo Regia 6-fädig ja TeeTee Pallas, tosin ei kirjoneuleissa. Regia on ihanan pehmeää, mutta silti ei "hajoa" paljoakaan neulottaessa, TeeTee Pallas on kauniin kiiltävää ja myös ihan hyvää neuloa. Samojen laatujen pätkävärjätyt langat ovat selvästi karkeampia ja eivät väriensäkään puolesta olleet niin minun mieleeni. Tilasin myös Sadnesgarnin Sisua ja siitä taitaa tulla uusi suosikkilankani. Se on juuri sopivasti vahvempaa kuin Fabel ja siitä löytyy kauniita värejä kirjoneuleita ajatellen. Hinta tosin on puolet kalliimpaa. Tilasin langat Neulenettikahvila Pirjoliisasta Vaasasta ja suosittelen tätä toimittajaa lämpimästi. Yhteydenpito oli ystävällistä ja erittäin nopeaa.

Lopuksi esittelen uudet kaverini täällä tyttären luona Italiassa. Aino -kisu tänne muutti jo ennen Suomeen lähtöäni alkukesästä, mutta Suomessa oloni aikana tänne on muuttanut myös Morgana -koira. Kumpikin ovat "löytölapsia", vielä  pentuja n. 6 kk ja tyttären luo ne muuttivat eläinhoitolasta, jossa hän käy vapaaehtoistyössä. Minä joudun nyt neulomaan makuuhuoneissa, jonne eläimillä ei ole lupa tulla, jotta langat saavat olla rauhassa ja neuleet ilman karvoja.




Mukavaa sunnuntaipäivän jatkoa,
Enya

tiistai 16. lokakuuta 2012

Italiassa!


Äidin toipuminen edistyi niin hyvään malliin, että minä uskalsin lähteä jatkamaan matkaa. Olen saapunut  tyttären luokse Pohjois-Italian Preceniccoon, mutta tarkoitus on kyllä viimeistään vuoden vaihteessa mennä taas talven viettoon Espanjan Aurinkorannikolle, Fuengirolaan.

Hieman sain tuotua sukkalankoja tullessani ja perässä tulee lisää, joten materiaalia on valmiina odottamassa neulomisinnostuksen alkamista. Varovasti olen sitä jo herätellyt, toiset tavalliset miesten sukat ovat jo puikoilla. Tuo upea kuvakin on vain virikkeenä, siinä kun on niin kauniit syksyiset värit.

Pohjois-Italiassakin on selvästi jo syksyn tuntua. Reilu viikko, minkä olen ehtinyt täällä olla, on ollut aika pilvistä ja osittain sateistakin. Lämpötila on kyllä vielä päivisin jopa parissakymmenessä asteessa.

Mukavaa syksyn jatkoa kaikille lukijoilleni ja tervetuloa seuraamaan blogiani taas tauon jälkeen!

Enya

lauantai 18. elokuuta 2012

Elämä jatkuu!


Blogi on viettänyt hiljaiseloa pitkään. Käsitöitä ei ole syntynyt Suomeen tuloni jälkeen, joten käsityöaiheisen blogin päivittämiseen ei ole ollut materiaalia. Neulomisinnostukseni on edelleen täysin kadoksissa. Toivottavasti nyt, kun äidin sädehoito ja useamman tunnin päivittäiset hoitoreissut Tyksiin ovat ohitse, alkavat sormeni taas kaivata tekemistä.

Iäkäs äitini kesti rankan hoidon uskomattoman hyvin.  Kun hoidon aiheuttamat sivuvaikutukset laantuvat parin viikon sisällä, pitäisi jatkon sujua taas paremmin.  Hoidon tarkoituksena oli pienentää kasvainta ruokatorvessa ja niin on tapahtunutkin, koska huomaan jo nyt hänen ruokailunsa helpottuneen. Elämä siis jatkuu ja toivon äidille vielä paljon hyviä vanhuuspäiviä.

Miten minä sitten tästä eteenpäin? Muutaman viikon vielä seuraan äidin toipumista ja olen apuna kodin askareissa täällä Uudessakaupungissa. Syyskuun alusta aion ottaa muutaman päivän vapaita ja lähteä tapaamaan omia ystäviäni Tampereelle ja pääkaunkiseudulle.  Syksyn edetessä pakkaan taas laukkuni ja palaan maailmalle. Alkuperäinen tarkoitus oli lähteä täältä suoraan Espanjan Aurinkorannikolle talven viettoon, mutta taidan kuitenkin poiketa matkalla tyttären luona Italiassa.

Toivon teille kaikille oikein mukavaa syksyn alkua ja palaan bloggailemaan heti, kun jotain kaunista taas syntyy käsistäni.

Enya




keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Suomen kesässä



Reilu viikko Suomessa ja yhtään esiteltävää käsityötä ei ole valmistunut. Muutaman kerroksen olen ehtinyt neuloa tyttären lintusukkia silloin tällöin, mutta enimmäkseen aika on kulunut äidin avustamisessa kotona ja sädehoidossa käydessä. Lisäksi, kun asun toistaiseksi hänen pienessä yksiössään eli käytännössä elän laukusta käsin, niin mukavaksi tätä tilannetta ei voi sanoa. Asuntoasiaan on onneksi tulossa parannus elokuun alusta, kun onnistuin löytämään kalustetun asunnon ihan Uudenkaupungin keskustasta. Kun saan itselleni myös omia hetkiä, jaksan varmasti paremmin äidin auttamista ja tukemistakin.

Valmistuneiden töiden esittelyjä ja blogin päivityksiä on tulossa siis harvakseen.

Mukavaa loppuviikkoa!


sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Arrivederci Italia!

Vuosi ja kaksi kuukautta Italian auringon alla ja nyt Suomeen ainakin pariksi, kolmeksi kuukaudeksi. Tàllà kertaa vietàn Suomen jakson Uudessakaupungissa iàkkààn àitini apuna ja tukena. Hàn sairastui syòpààn vielà vanhoilla pàivillààn ja keskiviikkona alkaa 5 vkon sàdehoitojakso TYKSissà. Onneksi minà olen nyt vapaa auttamaan, muut sisarukset kun ovat vielà kiinni tyòelàmàssà.

Iloa nàihin viimeisiin Italian pàiviin on erityisesti tuonut Aino. Aino on ihana, pieni kissanpentu, joka tuli tyttàren luo muutamaksi pàivàksi ennen tulevaan kotiin sijoittamista. Nyt taitaa kuitenkin kàydà niin, ettà Aino jàà tànne. Tytàr onnistui nappaamaan siità kuvan, jossa hàn esittàytyy hyvinkin sàhàkàn oloisena, mità ei kyllà todellisuudessa ole ollenkaan.


On tààllà neulottukin. Viimeiset sukat valmistuivat kuvauskuntoon eilen. Molemmat mallit ovat Dropsin uudesta syksy/talvi 2012/13 mallistosta.

Ensin turkoosinsinisellà,


sitten punavalkoisella vàriyhditelmàllà. Sinisissà pohjavàrinà Fabel, Blue Logoon ja kuviovàrinà turkoosi Fabel. Punasàyisissà pohjavàrinà punakirjava ja kuviovàrinà valkoinen Fabel. Kummatkin vàrityhdistelmàt syntyivàt ihan siità, mità lankoja enàà kaapista lòytyi. Mutta ei minusta ihan pahat ollenkaan; ehkà pohjavàritys voisi olla vàhàn rauhallisempi.


Tàssà mallissa on lyhyemmàt varret, mità yleensà Dropsin sukkamalleissa. Kàytin pohjavàrinà Deligtin vàrià 11, jota jài jàljelle edellisessà postauksessa esittelemistàni kukkasukista. Nàihin sukkiin vàrit osuivat todella hyvin. Kuviovàrinà nàissàkin on valkoinen Fabel.


Kaikissa sukissa on kàytetty 2,5/3 mm sukkapuikkoja.

Seuraavaan postaukseen saattaakin sitten kulua hetki. Oma tietokone kun làhtee heti huoltoon Suomessa. Kiitokset kommentojille ja mukavia kesàpàivià kaikille lukijoilleni!

maanantai 2. heinäkuuta 2012

Kukkaterapiaa!

Flower Power sukat toteutin omana versiona, polvisukkana, ja neuloin nekin perinteiseen tapaan ylhààltà alaspàin. Edelleen on siis opettelematta sukan neulominen varpaista aloittaen, mutta tuonkin taidon aion vielà tàmàn vuoden aikana opetella. Syksymmàllà, sitten Suomessa!

Lankana minulla on taas Dropsin Fabelia, nyt pohjavàrinà on ruskea ja kuviovàrinà tuo yksi lempivàreistàni, Blue Lagoon. Sopivat minusta yhteen oikein hyvin. Neuloin resorin 2,5 ja kuvio-osuuden 3 mm puikoilla.




 

Dropsin uudesta syksy/talvi 2012/13 -mallistosta otin puikoille ensimmàisenà kukkasukat. Malli on hyvin tuttua Dropsia, ihan samalla sapluunalla toteutettu kuin aiemmatkin sukat. En saanut sukkiin heikosta lankatilanteestani johtuen parasta mahdollista vàriyhdistelmàà, mutta menettelee tuo violetinkirjavakin valkoisen kaverina. Musta olisi kyllà paras!

Pohjavàrinà sukissa on Deligtin liukuvàrjàttu sàvy 11 ja kuviona siis valkoinen Fabel. Puikkoina nàissàkin kàytin resorissa 2,5 ja kuvio-osuudessa 3 mm. Toteutin kantapààn ohjeesta poiketen yksivàrisenà ja vahvennettuna, kuten minulla tapana on.





Puikoilla on tàllà hetkellà pari muutakin Dropsin uuden malliston sukkamallia. Ostin myòs Jorid Lindvikin kissa- ja koirakuvioisten sukkien ohjeet ja pari muutakin mallia Raverlysta, mutta niiden aloitus odottaa mustaa Fabelia. Pitààkin tehdà tilaus heti, ettà ovat valmiina odottamassa, kun ennen kuun puolta vàlià toivottavasti jo olen Suomessa.

Kovasti kiitoksia kaikille aiempiin sukkapostauksiini kommentoinneille. Ihanaa lukea kannustavia viestejànne.

Aurinkoa ja hellettà teille myòs sinne Suomeen!

perjantai 22. kesäkuuta 2012

Nightingale ja parit porot!

Sukista siis on kyse edelleen. Jokaisen parin toinen kappale jo odotti kaveriaan kàsityòkorissa, punainen porosukka jopa tammikuusta asti. En siis ole huippu nopea vaikka niin voisikin pààtellà, kun juuri vajaa viikko sitten esittelin parit uudet polvisukat. Mustaa Dropsin Fabelia sain kasattua keràn jàmistà  juuri sen verran, ettà tuon toisen Nightingalen sain aikaiseksi. Nyt se sitten on totaalisesti loppu ja uutta saan vasta Suomesta ensi kuussa, joten nyt on vain keksittàvà uusia vàriyhdistelmià. Tuo musta vaan on niin hyvà monen vàrin kaveriksi, ehdoton suosikkini!

Nightingale sukkani ovat omat versio Raverlyn maksullisesta ohjeesta. Neuloin sukat ohjeesta poiketen ylhààltà alas pàin ja ei nuo kuviot sitten laskutoimenpiteistàni huolimatta osuneet ihan kohdalleen, kolmas lintu ei sitten mahtunutkaan kokonaan kàrkiosaan. Lisàksi aloitin kuviot vahingossa istuvasta linnusta. Kauniit sukat niistà silti tuli ja teen tàmàn mallin varmaan vielà toistekin. Ehkàpà siihen mennssà olen opetellut jo neulomaan sukan kàrjestà aloittaen. Lankana valmistuneessa parissa on tuo tuttu Dropsin Fabel, kuviossa vàri Blue Lagoon. Vàrit eivàt ole parhaimmillaan  ottamissani kuvissa. Kàytin resorissa 2,5 ja kuvio-osuudessa 3 mm puikkoja ja tein kantapààn yksivàrisenà ja vahvennettuna.






Porosukkien ohje on Dropsin nettisivuilta. Molemmissa pareissa kàytin pohjavàrinà Dropsin liukuvàrjàttyà Deligtia , punasàvyinen on vàri nro 13 ja sinisàvyinen nro 12 ja kuviovàrinà valkoista Fabelia. Nàin yhdistellen valkoinen on ihan hyvà vàri kirjoneuleissa tai ainakin toimii hyvin tàssà sukkamallissa. Pohjavàrinà en ole sità oikein saanut toimimaan, en kirjoneulesukissa enkà -lapasissakaan.  Se jotenkin syò vàrià toisesta langasta. Punasàvyinen pari on neulottu 2,5 ja sinisàvyinen 3 mm sukkapuikoilla. Pienemmillà puikoilla kirjoneuleen neulominen Deligtista oli todella tuskaista, mutta kolmosen puikoilla se sujui hyvin. Tosin Deligtin vàreissà on paljon eroja, punainen sàvy oli selvàsti jotenkin karvaisempi.






Tààllà Italiassa Juhannuksen viettoa ei tunneta, joten meillà viikonloppu menee ihan normaaleissa merkeissà. Ja sukat minulla on nytkin puikoilla, vihdoin ja viimein ne Flower Powerit, joita olen ollut aloittamassa jo monta kuukautta. Nekin teen kyllà omana versiona, ylhààltà alaspàin ja polvisukkapituisena. Ja nyt on sitten pohjavàrinà meleerattu ruskea, johon testasin  pitkààn sopivaa vàrià kaveriksi. Kirkkaat punaiset, siniset ja keltaiset koitettuani pààdyin tuohon samaan Fabelin Blue Lagoon sàvyyn kuin noissa valmistuneissa Nigtingaleissakin.  Pòytàliinan reunuspitsikin etenee yhden kuvio-osuuden verran pàivàssà, mutta vielà menee pari-kolme viikkoa, ennen kuin pààsen esittelemààn sen valmiina. Vaikka neulon aivan hurjia tuntimààrià pàivàssà làhes ilman ongelmia (toistaiseksi) niin virkkaaminen onnistuu max kaksi tuntia kerrallaan. Virkkaustekniikka on sen verran erilainen, ettà se jàykistàà ja kipeyttàà niskan helpolla. Ja tuo oikea kàteni, jossa leikkausoperaation vuoksi on nestekierto heikentynyt, kestàà myòs neulomisen paremmin kuin virkkaamisen. Jonkin verran kyllà turpoaa varsinkin nàin hellekeleillà.

Oikein hyvàà Juhannuksen aikaa ja taikaa Suomeen!


torstai 14. kesäkuuta 2012

Kaunista jalkaan àidille ja tyttàrelle!

Ensi talvena ei kummankaan varpaat palelel. Ei sààretkààn!

Aidin sukat ovat mallia Spring Roses in Vienna ja ohje lòytyy maksullisena Ravelrysta. Lankana on tuttu Dropsin Fabel. Resorit neuloin 2,5 mm ja kirjoneuleosan 3 mm puikoilla. Sen verran poikkesin ohjeesta, ettà toteutin kantapààn yksivàrisenà ja vahvennettuna. Ehdottomasti kaunein sukkamalli, minkà olen koskaan neulonut. Nàmà on toteutettava vielà jollain muullakin vàriyhdiselmàllà.







Tyttàren pààkallosukat ovat mallia Selbudeath ja ohje on tulostettavissa maksuttomasti Ravelrysta. Myòs tàssà lankana Fabel ja kàytin samankokoisia puikkoja kuin edellisissàkin. Tyttàren hoikkaan sààreen tulevaan sukkaan kàytin hieman ohjetta pienempàà silmukkamààràà sivukiilassa ja kuvion toteutin kàrkeen asti. Tein myòs kantapààn yksivàrisenà ja vahvennettuna. En ole ollenkaan pààkallokuvien ystàvà, mutta tàmà malli on niin kaunis, ettà samanlaiset, eri vàrityksellà, on tulossa myòs omaan jalkaan.





Sukat on kuvattu sekà àidin ettà tyttàren jalassa ja varmaan arvaattekin, kummat ovat minun!


Sain viimein viimeisteltyà myòs useamman viikon tyòn alla olleen kesàneuleen. Malli on Modasta nro 3/2012 ja toteutin sen ihan samanlaisena, hempeàn vaaleanpunaisena kuin lehdessàkin. Lankana on italialainen BBB Filaton Bebè 70, merinovilla/akryylisekoite. Tàssàkin kàytin resorissa 2,5 mm ja pusero-osassa 3 mm puikkoja.

Tyòn alla on myòs Kesàvirkut 2012 -projektiin liittyen leveà pitsi pòytàliinaan, mutta siità kuvia sitten tuonnempana. Tyòn alla on myòs ties kuinka monet kirjoneulesukat, mutta harmikseni musta Fabel loppui kesken, joten valmistumista joudun varmaan odottelemaan Suomeen tulooni asti.

Mukavaa ja kaunista kesàkuuta!