sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Vuoden 2011 viimeinen

Sain omaan kameraan laitteen, jolla siirtää kuvat tietokoneelle. Siispä esittelyyn Suomeen tilaustyönä tekemäni poropusero.



Malli on Dropsin nettisivuilta ja lanka Dropsin Lima. Neuloin puseron pyörönä 4 mm puikoilla. Lopputulos muuten hyvä, mutta vaalean beigen langan tilalla olisi pitänyt olla valkoinen; nyt väri näyttää hieman likaiselta kauniin pistaasinvihreän rinnalla. Värivalinta oli pakon sanelema, sillä puseroon Suomesta lähetetyt langat eivät koskaan saapuneet ja jouduin käyttämään niitä lankoja, joita varastostani löytyi. Postin kulun kanssa oli ongelmia myös toisin päin; pikana tarkoitettu paketti lähti Italiasta kirjattuna ja ei siten ehtinyt Suomeen jouluksi.

Poroaihe jäi nyt "päälle". Puikoilla on Tanjalle porokuvioinen villatakki ja UWA-projektin puitteissa uudenvuoden aattona aloittamani porokuvioiset säärystimet ja läppärilaukku. Jatkoakin on vielä tulossa; Tanjan porosarjaan myssy ja sormikkaat. Kovasti tekisi mieli neuloa itsellekin porokuvioinen villatakki, mutta vähän vielä emmin, kun kirjoneuleen neulominen edestakaisena neuleena tuottaa vielä vähän vaikeuksia.

Kiitos blogini seuraajille kuluneesta vuodesta. Puikot ja koukut ovat tänäkin vuonna ahkerassa käytössä ja tulokset seurattavissa Enyan villassa. Toivon teille kaikille Hyvää Uutta Vuotta 2012!

1 kommentti:

  1. Olet oikeassa. Beigen ja vihreän yhdistelmä on aavistuksen tunkkainen, mutta pusero on silti kaunis ja taidolla tehty!

    VastaaPoista