sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Morganan "sukkapuku"

Sukkia tehdessäni olen neulonut sivutyönä lähes koko lokakuun tyttären Morgana -koiralle neuleasua ja nyt se viimein on valmis. Ohje on Novitasta Talvi 2011. Lankana käytin Dropsin Fabelia kaksinkertaisena ja nelosen pyörö- ja sukkapuikkoja. Lankaa kului 260 gr. Malli on upea ja onnistuikin hyvin, mutta sen käytännöllisyydestä en ole ollenkaan varma. Ensinnäkin se ei ole pyöröneuleena  mukavin pukea ja riisua koiralle ja pelkään pahoin, että se ei tule kestämään käytössä. Vahvasta kankaasta olevan takkinsakin kun se on saanut jo usemmasta kohdasta rikki.  Asu on ensimmäinen tekemäni eläinpuku ja se oli mukavan haasteellinen tehdä. Väri olisi ehkä saanut olla hiukan tyttömäisempi, käyttäjä kun on narttukoira.



Seuraava satsi miesten sukkiakin valmistui. Malli on kaikissa tällä kertaa Kalajoki, mikä on yksinkertaisen tyylikäs, mutta kuitenkin vähän erilainen kuin perussukka.



Oikeanpuoleiset ja keskimmäiset on neulottu TeeTee Pallaksesta, yksiväriset 2,75 mm ja raidalliset 2,5 mm puikoilla. Vasemmanpuoleiset ovat Regia 6-fädig -lankaa ja neulottu 3 mm puikoilla. Yksiväriset ovat kokoa 42/43 ja raidalliset 44/45. Regia 6-fädig ja TeeTee Pallas ovat juuri sen verran vahvempia kuin olen toivonutkin Fabelia pitkään neuloneena. Lankaa kuluu enemmän, mutta toteutus on vähän nopeampaa. Menekki yksivärisiin sukkiin 95 ja 110 gr, raidallisiin 120 gr.

Ensimmäiset kirjoneuleetkin ovat jo työn alla. Ne ovat Ainon nimikkosukat, sillä aiheena on kissa. Myös Miina -sukat (koira-aihe, Miina on Morganan lempinimi) pääsevät puikoille tällä viikolla.  Niistä seuraavassa postauksessa.

Mukavaa alkanutta viikkoa,
t. Enya

8 kommenttia:

  1. Hieno villapaita koiralla!
    Sukkia aina tarvitaan.

    VastaaPoista
  2. Ihana tuo villapaita! Sininen on kauniin klassinen väri ja se korostaa tuota leveää palmikkoa todella hyvin. :)

    VastaaPoista
  3. Aika hiano villapaita koiralle, vautsi!

    VastaaPoista
  4. Ihan mahtavan IHANA! Morgana selvästi ylpeilee uudessa asussa! Ihanaa taas nähdä kauniita käsitöitäsi!

    VastaaPoista
  5. Kylläpä on komea koiran asu! Kalajoki-ohjetta en ole vielä kokeillut, mutta pitäisi varmaan, sillä sukkasi ovat tyylikkäitä.

    VastaaPoista
  6. Kylläpäs näyttää haukku tyylikkäältää iidessa paidassaan :D

    VastaaPoista
  7. On kyllä lemmikillä komea paita. Toiset koirat varmaan vihertää kateudesta :)

    VastaaPoista